Kunnallisvaalit 2017 Jämsä

10.4.2017 Pirjon vaalitunnelmia

Ensikertalaisena ja melko uutena jämsäläisenä en osannut odottaa näin montaa ääntä (26), kiitän luottamuksesta ja jokaisesta äänestä. Erityiskiitos Janille, joka teki sinnikkäästi vaalityötä muillekin KD:n ehdokkaille, varsinkin minulle :D

Meillä on hieno ehdokasjoukko ja taustatiimi. Näillä jatketaan, kun on kerran vauhtiin päästy.

Pirjo

10.4.2017 Janin vaalitunnelmia

Vuoden 2017 Kuntavaalit on sitten käyty ja äänet laskettu. Kiitän jokaista minua äänestänyttä (21 kpl) luottamuksesta. Läppäleikkausta odottavana tein vaalityötä voinnin mukaan ja tämä luultavasti näkyy äänimäärässä. Ehkä jotkut jopa armahtivat minua joutumasta valtuuston kiemuroihin pumppuvikaisena ja äänestivät muita KD-läisiä :D Tästä eteenpäin on oleellista hoitaa pumppuasia kuntoon ja vaikka kirjoittaa seuraavaa kirjaakin.

Haluan nostaa esiin Pirjon uurastuksen meidän vaaliesitteiden ja -mainoksien suunnittelusta. Hän alkoi opetella kuvankäsittely- sekä julkaisuohjelmien käyttöä vasta viikkoa ennen kuin ensimmäiset esitteet tulostettiin. Siltikin lopputulos oli hieno. Kiitokset tästä Pirjolle. Pohojalaaset kun tekee, niin siitä ei tule kuin priimaa!

Kiitos KD Jämsän muille ehdokkaille sekä vaalitiimille. Niin vain puskettiin läpi räntäsateessa ja viimassa yhteisen tavoitteen merkeissä. Tästä on hyvä jatkaa :)

Jani

Päivän tapahtuma/kuva

1.4.2017 Jämsän torilla

Oltiin tänään Jämsän torilla. Hieno aamupäivä, sitten tuli pieni myräkkä päälle. Juttelin monen ihmisen kanssa asiasta ja asiasta vierestä ja joskus siitä väliltäkin. Aika monet ovat jo äänestäneet ja hyvä näin. Äänestysprosentti ylös :) Kävin itse Jämsän S-marketin edessä jakamassa vaalimateriaali ja vastailemassa kysymyksiin. Tänään jotkut kysyivät kantaa päiväkotien ja ryhmä-äänestyspäätöksisä. En kannata ryhmäkokojen kasvattamista. Meillä on yksilönvapaus valtuustoäänestyksissä.

31.3.2017 Kaipolan PQB-Grillillä

Perjantaina oltiin Kaipolan PQB-Grillillä.

31.3.2017 Vaalipaneelijuttua Jämsän Seudussa

Perjantain Jämsän Seudussa oli juttua 28.3.2017 pidetystä vaalipaneelista. Minun kommenttini objektiivisesta päivähoidosta pääsi näkyvään paikkaan lehden sivulla. Lisäksi paneeliin osallistuneilta ehdokkailta oli koottu niin sanotut parhaat palat.

Kommenttini kolmannen sektorin työpaikoista työkokemuksena oli turhan lyhyesti mainittu. Mielestäni kolmannen sektorin ja työllistämistoimenpiteiden varaan ei kannata liian suuria toiveita laittaa. Pikemminkin näen, että kolmannen sektorin tai vapaaehtoistyön tekemisessä oppii taitoja (esim. projektijohtotaitoja), joita työllistävät yritykset arvostavat ja se voi avata oven johonkin työpaikkaan. Myöskin porukalla tehdessä saattaa syntyä yritysideoita.

28.3.2017

Jämsän Seudun ja OAJ:n vaalipaneelli Vitikkalan koululla

Olin mukana Jämsän Seudun ja OAJ:n järjestämässä vaalipaneelissa. Vaalipaneelissa puitiin koulutukseen ja sivistykseen liittyviä asioita siinä tilanteessa, että SOTE toteutuu ja vie Jämsästä ison siivun rahaa sekä terveydenhoitoon liittyvää päätäntävaltaa. Yleisöä olisi ollut mukava nähdä enemmän. Paikalla olijoista moni oli itsekin ehdokkaita tai puoluetoimijoita. Vaalipaneelista lisää Jämsän Seudun maksullisessa verkkolehdessä.

Raakkujat kylässä

Pikkumies sanoi viikolla, että pihapuuhun on tullut linnunpesä. Tuumasin, että se on tuulenpesäsieni ja pitää karsia oksia jossakin vaiheessa. Viikonvaihteessa Pirjo huomasi, että harakkapariskunta rakentaa puuhun pesää. Pikkulintuja on vähemmän pihapiirissä jos harakka siinä pesää pitää, joten harkittiin pesänpoistoa. No, ei kuitenkaan ollut sydäntä lähteä repimään hajalle toisten uurastusta., vaikka pesintärauha taitaa alkaa vasta 1.4. Olkoot nyt sitten kesän meillä pihapiirissä. Linnunpöntöt ovat onneksi toisella puolen pihaa.

Eilen katselin kun toinen harakoista pohti maassa mitä tehdä pitkälle oksanpätkälle. Nosteli ja käänteli oksaa. Lopulta nosti sen välivarastoon puuvaraston katonkulmalle ja haki lisää pesäainesta naapurin puolelta.

27.3.2017 Kevätriemua Himoksessa

Maanantaina en tehnyt mitään vaalityötä, vaan olin pojan kanssa töiden jälkeen Jämsän Himoksessa pitämässä aurinkoista kevätpäivää. Tänä talvena en itse laske mäkeä, joten olin kisakatsomossa kuvaamassa pojan laskuja ja juttelemassa tuttujen kanssa. Sää oli erikoinen, vaihteli nopsaan aurinkoisesta todella synkkään ja taas aurinkoiseen. Vettäkin tuli pariin otteeseen. Himoksen jälkeen oli treffit vaimon kanssa Jämsän Nesteen Hesellä. Sitten kotiin lämmittelemään märissä kengissä ryytyneitä jalkoja. Eteisvärinän takia syömäni lääkkeet ilmeisesti heikentävät ääreisverenkiertoa ja tänä talvena varpaat ovat olleet kylmälle tosi herkät. Ymmärtää nyt hyvin miksi jotkut lähtevät etelään eläkepäiville. Läpän korjauksen jälkeen taas luulisi lämmön kiertävän entiseen malliin :)

26.3.2017 Vaaliesitteen jakoa

Tänään laitoin parisen sataa vaaliesitettä oman alueen postilaatikoihin. Erään toisen puolueen edustaja kulki samalla asialla. Kuinkahan paljon polttoainetta kuluu joka vaalien yhteydessä pelkästään vaalimainosten jakamiseen? Ja taitavat mennä suurelta osin saman tien paperinkeräykseen. Erittäin epäekologista touhua tämä demokratia ...

25.3.2017 Jämsän torilla

Tänään oltiin Jämsän torilla. Kristillisdemokraattien puoluesihteeri Asmo Maanselkäkin piipahti torilla.

Esitteitä meni aika hyvä määrä. Jokainen juteltiin monen kanssa ja oli hyvä meininki :) KD-ehdokkaista torilla oli Merihonkien lisäksi Riikka, Jouko ja Eero.

1. kuva: Pirjoa mainostamassa Jan-Henrik Merihonka ja Asmo Maanselkä 2. kuva: Riikka Mäkelä, Jouko Forsman ja Pirjo Merihonka. 3. kuva: Eero Koskela ja Asmo Maanselkä.

PE 24.3.2017. Pirjon roll-up tuli tänään painosta. Nyt sitten näiden kanssa liikkeelle. Ja vaalien jälkeen saavat katsella toisiaan kellarissa ;)

Yhteismainos Jämsän Seudussa 24.3.2017

Tänään oli mainio ja erottuva KD-yhteismainos Jämsän Seudussa :) Muilla puolueilla oli perinteiset kuvalaatikkorivit. Kiitokset Pirjo-puolisolle mainoksen suunnittelusta ja toteutuksesta! Huom. noin kolme viikkoa sitten Pirjo vasta alkoi opetella Publisherin ja GIMPin käyttöä. Nyt on mainos ja esitteet tehty. Pohojanmaalaiset kun alkaa tehdä, niin priimaa ei estä mikään :)

Ulkomainokset taas katukuvassa

Hannu Takkula vieraili Jämsässä

SU 19.3.2017 klo 18.00 Euroopan parlamentin jäsen, KT Hannu Takkula kävi Jämsässä, Vitikkalan koulun Vitikkala-salissa pitämässä erinomaisen puheen EU:sta, jonka jälkeen tuli monia kysymyksiä Suomeen ja EU:hun liittyen. Kiitoksia Hannulle tästä :) Tilaisuuden järjestivät KD:n Jämsänjokilaakson paikallisosasto sekä Keskustan Jämsän kunnallisjärjestö.

LA 18.3.2017. Aamupäivällä Jämsän torilla Kyöstin ja Pirjon kanssa. Iltapäivällä Jani jakoi esitteitä Jämsänkoskella Kenraalintiellä. Monta hyvää juttuhetkeä äänestäjien kanssa sekä myös muutaman muiden puolueiden ehdokaskollegojen kanssa. Vaihdoimmepa vaalimateriaaliakin :)

PE 17.3.2017 Yhtä vaille kaikki Jämsän KD-ehdokkaat olivat tavattavissa Taipaleen tavaratalolla, Jämsän Hallissa. Hyviä jutusteluja oli :) Erityisesti ilahdutti tavata uusia jämsäläisiä, jotka ovat muuttaneet tänne eteläisestä Suomesta. Kuvassa KD-ehdokkaita, ylärivillä Eero Koskela, Jouko Forsman ja Kyösti Rahkonen. Alarivillä Riikka Mäkelä, Pirjo Merihonka ja Jan-Henrik Merihonka. Kuvasta puuttuu Tuula Hankamäki.

16.3.2017. Tässä Pirjon tuotoksia huomista ehdokastilaisuutta varten. On se vaan aikamoinen. Ei suotta tullut ehdotettua slogania "Pistä Pirjo asialle!"

Pirjon ja Janin linkkejä 2017 kunnallisvaaleissa