Pistä Pirjo Asialle -
2019 Eduskuntavaalien etusivu

Yleistä

Tälle sivulle laitamme vuoden 2019 eduskuntavaaleihin liittyviä asioita ja Pirjon tekstejä.

Vaalipäivä sunnuntai 14.4.2019. Ennakkoäänestys kotimaassa 3.-9.4.2019 ja ulkomailla 3.-6.4.2019.

2019 Eduskuntavaalien päätös

Niinhän se flunssa nujersi vuoteen pohjalle, kun vaalipöhinä hellitti. Kiltisti piti pari päivää pysyä voimattomana kotosalla.

Kiitän koko sydämestäni jokaista siitä työstä, jota kukin teki mahdollisuuksiensa mukaan niin KD:n ehdokkaina, tukijoukkoina kuin äänestäjinä. Teimme Keski-Suomessa huiman nousun kannatuksessa. Oli yllätys ja monelle pettymys tehtyyn työhön nähden, että uusia eduskuntapaikkoja ei herunut. Moni kertoi äänestävänsä näissä vaaleissa ensimmäistä kertaa KD:ta. Koko maassa saimme lähes 15 000 uutta ääntä, joista 2118 Keski-Suomeen, nousua 1,3 % (18.4. tulospalvelu.vaalit.fi).

Olen kiitollinen, että pettymyksestä huolimatta jaksan ja haluan uskoa tähän työhön. Toivon, että se hieno yhteys joka kentällä ehdokkaiden ja tiimien välillä on rakentunut, saisi kantaa pitkin matkaa tulevien vaalien haasteisiin. Suunta on oikea, sillä niin monet kristillisdemokraattisia arvoja kunnioittavat ovat heränneet äänestämään. Rukoillaan, että Herra saisi siunata jokaista kampanjan aikana kohtaamaamme ihmistä.

Levätään pääsiäisen sanoman äärellä, kerätään voimia ja lähdetään jatkamaan sitä hyvää työtä, jota olemme yhdessä tehneet. Arvoilla, jotka ovat kestäneet läpi aikojen ja joille tämä maa lakeineen on perustettu.

Siunattua pääsiäistä,

Pirjo

Huom! 18.5 la Pirjon vaalikampanjan kiitoskahvit Jämsän torilla klo 9-11. Mukana myös eurovaaliehdokas Martin Stenberg. Tervetuloa!

Kuka on Pirjo Merihonka?

Olen 51-vuotias matkailusihteeri Jämsänkoskelta, töissä käyn Keuruulla. Perheeseeni kuuluu 47-vuotias etätyötä tekevä mies, alakoulua käyvä iltatähti sekä jo pesästä lentänyt korkeakouluopiskelija. Pihapiiriin kuuluu kaksi naapurin koiraa, jotka saavat usein rapsutuksia ja herkkupaloja.

Minulle on kertynyt kokemusta yritys- ja yhdistystoiminnasta talouden/markkinoinnin tehtävissä sekä kotiäidin arjesta. Kristillisdemokraattien riveissä olen toiminut jo parinkymmenen vuoden ajan. Oman tekemiseni kautta olen ollut saattamassa kristillisiä arvoja omaavia henkilöitä virkoihin, joissa he pystyvät vaikuttamaan yhteiskunnallisiin asioihin.

Sydäntäni lähellä ovat ne, joiden arjesta tulee selviytymistä erilaisissa elämäntilanteissa. Olen nähnyt läheltä, mitä on olla yksinhuoltaja, olla työtön, käydä läpi henkilökohtaiset konkurssit: velkajärjestelystä työuupumukseen. Haluan olla rakentamassa yhteiskuntaa, jossa ketään ei jätetä yksin häpeään ja pimeyteen väsymyksen, tai kriisien keskellä.

Tarvittavien etujen tulee olla riittäviä ja saatavilla niin työttömille kuin työ-, opiskelu-, tai perhe-elämässäkin oleville. Vanhustenhoitoon on palkattava lisää hoitajia hoidettavien kuntoisuuden mukaan. Yrittäjäksi ryhtymistä on helpotettava ja toiminnan edellytykset on turvattava. Ympäristö on huomioitava kaikessa toiminnassa ilman hätiköityjä markkinavetoisia energiantuotanto-, -siirto, tai -säästöratkaisuja.

Harrastan laulamista, rumpujen soittoa, käsitöitä, askartelua, puutarhan hoitoa ja viime aikoina aivan liian harvoin sauvakävelyä.

Pirjo


Kampanjan yhteystietoja:
Pirjo Merihonka
Kristillisdemokraatti
Kansanedustajaehdokas 2019 Eduskuntavaaleissa
Vaalipiiri: Keski-Suomi
Kotikaupunki: Jämsä
Email: pirjo.merihonka@kd.fi
Facebook: Pirjo Merihonka Eduskuntaan 2019
Kampanjapuhelin: 040-8591801 (avoinna huhtikuun loppuun asti)

Pirjon vaalitekstejä ja -materiaalia

Muita tekstejä

2015 Eduskuntavaalit-osiossa on Janin kirjoitelmia eri aiheista. Pirjo on monessa asiassa samoilla linjoilla, joten nuo kirjoitelmat avaavat meidän näkökantoja. Varsinkin NATO-asia edelleen tulee esiin. Kannattaa lukea ainakin nämä

Turvallisuus/NATO/Ruotsi
Energia
Suvaitsevaisuus/Ihmisoikeudet
Luonto ja eläimet
Miksi Kristillisdemokraatit?

Facebook-sivun päivitykset


KD-linkkejä

Kristillisdemokraattien 2019 Eduskuntavaaliehdokkaat
KD-ehdokas Pirjo Merihonka

Pirjon vaalikiertueaikataulu

Pirjon vaalikiertueen olennaisia päivämääriä tulee tänne Pirjon vaalikiertue.

Matkan varrelta

13.4.2019 KD Keski-Suomi -vaalikiertue Jyväskylän kävelykadulla

Kiertueen päätöstapahtuma oli tänään Jyväskylän kävelykadulla. Tarjosimme makkaraa, lettuja, kakkua, kahvia, vaalimateriaalia ja keskusteluja asiasta jos toisestakin. Kristillisdemokraattien arvopohja sai kehuja kuten koko kiertueen ajan eli hyvällä uralla mennään. Mielipidemittausten mukaan olemme saamassa keskisuomalaisen KD-ehdokkaan eduskuntaan. Hienoa :)

Teltalla kävi todella paljon väkeä, lettujonoa oli vielä ennen neljääkin, vaikka tilaisuutta oli ajateltu klo 14 asti. Lettutaikinaa tehtiin lisää, kun kysyntää riitti. Aikamoinen päivä oli ja nyt sitten jännittämään huomista vaalipäivää. Käykäähän äänestämässä vahvan arvopohjan omaavia kristillisdemokraatteja hoitamaan Suomen asioita :)

Paikalla tänään ehdokkaat Niko Ekqvist, Aira Korhonen, Arvo Kristiansson, Tomi Kuosmanen, Pirjo Merihonka, Hannu Suni ja Marika Visakorpi.

Kuvassa: Arvo Kristiansson, Hannu Suni, Aira Korhonen, Tomi Kuosmanen, Niko Ekqvist, Marika Visakorpi ja Pirjo Merihonka

Ehdokas Merihonka

Pirjo Merihonka ja Marika Visakorpi

Niko Ekqvist ja Jan-Henrik Merihonka

Kävelykadun hulinaa

Kävelykadun hulinaa

12.4.2019 Jani Jämsänkoskella

Jani kävi rantalipun ja Pirjon kuvaliivin kanssa Jämsänkosken K-Marketilla ja sen jälkeen jakoi loput Pirjon esitteet. Kaupanedusjuttelun lisäksi postilaatikoilla matka välillä pysähtyi kun postia hakemaan tullut alkoikin pohtia Suomen asioita. Hienoja kohtaamisia kansan parissa :)

11.4.2019 KD Keski-Suomi -vaalikiertue Uuraisilla

Lettuteltta Uuraisilla veti hyvin väkeä. Tori ei tuntunut tyhjentyvän ihmisistä. Lettuteltta oli paikalla pidempään kuin piti. Teltan lähdettyä olimme Pirjon kanssa ihmisten luona vielä tunnin ajan. Kaiken kaikkiaan Uuraisilla meni 2 tuntia pidempään kuin oli suunniteltu. Eihän sitä kesken kaiken halunnut lähteä pois :) Paluumatkalla Jani kävi Koskenpään Tarmo-lähikaupan pihassa tervehtimässä ihmisiä ja jakamassa Pirjon esitettä ja tikkuaskeja.

Uuraisilla paikalla ehdokkaat Arvo Kristiansson, Aira Korhonen, Tomi Kuosmanen ja Pirjo Merihonka

Ehdokkaat Pirjo Merihonka, Tomi Kuosmanen ja Miko Puustelli

Ehdokkaat Tomi Kuosmanen, Aira Korhonen ja Pirjo Merihonka

10.4.2019 Jämsän taajamat

Jani kävi rantalipun ja Pirjon kuvaliivin kanssa Hallin K-Marketilla, Länkipohjan Salella ja Kaipolan K-Marketilla. Yllättävän moni sanoi äänestävänsä vasta varsinaisena vaalipäivänä. Muutamat olivat kauppakäynnillä, mutta laskivat ostokset alas ja jäivät juttusille aika pitkäksi aikaa.

9.4.2019 Lettuteltta Muuramessa

Onpa ollut muutos säässä. Tänään tarjottiin lettuja takatalven kelissä Muuramen S-Marketin pihalla. Sää ei silti haitannut letunsyöntiä :) Teltalla moni pohti vielä avoimena olevaa ehdokasvalintaansa, mutta sanoi arvostavansa Kristillisdemokraattien arvopohjaa.

Paikalla ehdokkaat Arvo Kristiansson, Aira Korhonen ja Marika Visakorpi. Mukana Jani Pirjon kuvaliivin kanssa.

6.4.2019 Pullakahvit Jämsän torilla

Olipa hieno päivä torilla. Sää suosi ja väkeä riitti. Laitoimme pystyyn Jämsän osaston oman teltan ja tarjolle pullakahvit, mehua, makeisia sekä Pirjon vaaliesitettä että tikkuaskeja. Onneksi varasimme reilusti pullia ja kahvia, koska teltalla kävi noin 200 torikävijää. Pirjo oli paikalla ja hyvä kun ehti keskusteluilta itse kupin kahvia juoda ja pullaa maistella. Kukaan ei pöhinältä muistanut edes kuvia ottaa. Kiitos kaikille mukana olleille :)

Teltta messutiskin asetteluja vaille valmis

28.3-2.4.2019 Merihongat Fuengirolassa

Tuntui oudolta lähteä kesken vaalikampanjan Fuengirolaan, mutta minkäs teet kun matkaliput oli hankittu jo ennen kuin Pirjoa kysyttiin ehdokkaaksi näihin vaaleihin. Teki hyvää hetki huilata, tosin teimme sielläkin hieman vaalityötä. Äänilupauksiakin kuultiin :) Pirjon mainos ilmestyi Espanjan Sanomat-lehden 1.4. ilmestyneessä numerossa. Lehti ilmestyy ilmaisjakeluna aika laajalti pitkin Espanjaa. Paluumatkalla Janille iski vatsatauti ja vaalipäällikkö onkin muutaman päivän käyttänyt siitä toipumiseen. Nyt alkaa olla taas toimintakunnossa :) Lisään jonkun Fuengirola-kuvan tänne kun käyn kameran kuvia läpi.

29.3.2019 Kaikkien puolueiden yhteinen tilaisuus Jämsän S-Marketilla (Seppola)

Kaikkien puolueiden yhteinen vaalitilaisuus tarjosi äänestäjille makkaraa, mehua sekä vaalimateriaalia. Jämsän Kristillisdemokraateista mukana Pirjon kuvaliivien kanssa Riikka Mäkelä sekä Kyösti Rahkonen.

27.3.2019 Eläkeliiton vaalipaneeli Jämsässä

Pirjo oli mukana Eläkeliiton vaalipaneelissa Jämsässä vastailemassa paneelin puheenjohtajan sekä yleisön kysymyksiin.

Ehdokkaat Tarja Uusipaasto, Pirjo Merihonka, Lotta Ahola, Piritta Rantanen, Jouni Kotiaho ja Seija El-Sayed

27.3.2019 KD Keski-Suomi -vaalikiertue Jämsässä ja Kuhmoisten torilla

Kiertue jatkui Jämsän torilta, jossa teltalla kävi lopulta niin paljon väkeä, että myös Kuhmoisiin varattu lettutaikina loppui jo Jämsässä. Sää suosi ja hyvä meininki oli :)

Jämsän torilla

Ehdokkaat Arvo Kristiansson, Pirjo Merihonka, Risto Ojala, Tomi Kuosmanen, Aira Korhonen ja Marika Visakorpi

Ehdokkaat Arvo Kristiansson, Risto Ojala, Tomi Kuosmanen ja Aira Korhonen,

26.3.2019 KD Keski-Suomi -vaalikiertue Korpilahdella, Säynätsalossa ja Kuokkalassa

Jani mukana Korpilahdella, eikä keskustelulta ehtinyt kuvata.

25.3.2019 KD Keski-Suomi -vaalikiertue Karstulassa, Kyyjärvellä, Kannonkoskella ja Saarijärvellä

Kiertue jatkui Karstulan, Kyyjärven, Kannonkosken kautta Saarijärvelle. Ja lettua meni :) Jani paistoi ensimmäisen lettunsa Saarijärvellä.

Mukana ehdokkaat Arvo Kristiansson, Aira Korhonen, Hannu Suni, Mari Visakorpi. Jani mukana Pirjon kuvaliivin kanssa.

Saarijärvellä

Jani lettua paistamassa

Tällainen siitä tuli

Räntäsateessa Kannonkoskella

Kyyjärvellä

Karstulassa

24.3.2019 Vaalitilaisuus Rukouksen Talolla

Tomi Kuosmanen kävi puhumassa aiheesta "Uskonnonvapaus meillä ja muualla". Hyvä, tiivis infopaketti järjestelmän luomisesta 1950-luvun väestömäärään ja nykytilanteeseen. Mukana myös ehdokkaat Pirjo Merihonka ja Aira Korhonen, jotka kumpikin käyttivät puheenvuoron.

23.3.2019 Makkaratarjoilu Jämsän torilla

Makkaraa meni lähes 200 pötköä ja juttu kulki toriväen lämmitellessä makkaragrillin luona. Kovan tuulen takia sidoimme teltan kiinni rauta-aitaan. Mukava aamupäivä :)

22.3.2019 KD Keski-Suomi kiertue Haapamäellä, Keuruulla, Multialla ja Petäjävedellä.

KD Keski-Suomen kiertue jatkui lettujen ja pullakahvien merkeissä. Päivä poikkesi tavallisesta juttutäyteisestä siinä, että Haapamäelle mennessä Tomin autosta meni meni turboletku. Paikallinen autonkorjaaja haki auton ja palautti puolen tunnin päästä takaisin :) Keuruulla puolestaan puuskatuuli meinasi viedä teltan painoista huolimatta. Lettuja saatiin silti paistettua paljon. Petäjävedellä lettuja meni eniten. Kiertueviikolla oli hyvä meininki ja "pöhinä" teltalla.

Mukana ehdokkaat: Hanna-Riikka Alasippola, Aira Korhonen, Tomi Kuosmanen, Risto Ojala, Hannu Suni, Marika Visakorpi. Mukana Jani Pirjon kuvaliivillä.

Keuruulla

Multialla

Petäjävedellä

Ehdokkaat Risto Ojala, Tomi Kuosmanen, Hanna-Riikka Alasippola ja Marika Visakorpi

20.3.2019 KD Keski-Suomi kiertue Joutsassa, Tammijärvellä, Luhangassa, Leivonmäellä ja Toivakassa

Kiertue alkoi aurinkoisena aamuna Joutsan torikahviosta, jossa ehdokkaat esittäytyivät kahvin ja munkin tuoksun keskellä. Esittelyn jälkeen oli hyvässä hengessä pitkä keskustelu maahanmuutosta. Tämän jälkeen mentiin Kahvila Auringonkukan pihalle Tammijärvelle, jossa aikataulu alkoi venymään vilkkaan jutustelun myötä. Seuraavaksi mentiin Luhankaan. Vaikka kylmä tuuli puhalsi Päijänteeltä, väki viipyi luonamme hyvän tovin. Tämän jälkeen räntäsateeseen Leivonmäen Teboilille ja sieltä edelleen Toivakkaan K-Market Perälän pihalle nauttimaan paikallisosaston keittämästä puurosta, jota kehuivat myös teltalla piipahtaneet toisen puolueen edustajat.

Joutsa-Tammijärvi-Luhanka-Leivonmäki -akselilla mukana oli ehdokkaat: Roosa-Maria Kauppinen, Aira Korhonen, Tomi Kuosmanen, Pirjo Merihonka ja Marika Visakorpi. Toivakassa paikalla olivat Tomi Kuosmanen, Pirjo Merihonka ja Marika Visakorpi.

Joutsan torikahvio

Pirjo Merihonka ja Riitta Kotilainen

Leivonmäen Teboililla

Puuroteltta Toivakassa

Janin päivän paras hetki kun pääsi koiravahdiksi

19.3.2019 Vaalipaneeli Sammallahden koululla, Jämsässä

Pirjo osallistui Itä-Jämsän Maamiesseuran järjestämään vaalipaneeliin, jossa pohdittiin Jämsään liittyviä asioita ja ehdokkaiden toimia eduskunnassa Jämsän hyväksi.

Kuvassa vasemmalta oikealle: Vaalipaneelin puheenjohtaja Unto Myllymäki. Ehdokkaat Tuula Peltonen (SDP), Piritta Rantanen (SDP), Aino-Kaisa Vierinen (Vihreät), Seija El-Sayed (Liike Nyt), Pirjo Merihonka (Kristillisdemokraatit), Tarja Uusipaasto (Keskusta) ja Lotta Ahola (Kokoomus).

19.3.2019 KD Keski-Suomi kiertue Pihtiputaalla, Kinnulassa ja Kivijärvellä

Ensin pystytettiin lettuteltta Pihtiputaan K-Supermarketin pihalle. Sitten Kinnulan torille ja lopuksi Kivijärven entisen OP:n pihalle. Telttaa pystyttäessä ei näyttänyt ketään olevan liikkeellä, mutta yhtäkkiä teltalla alkoikin tupsahdella väkeä syömään ja juttelemaan. Naurun remakka väritti tunnelmaa ja Kristillisdemokraattien arvopohja sai vastakaikua. Hieno päivä kiertueella :)

Pihtiputaalla ehdokkaat: Roosa-Maria Kauppinen, Aira Korhonen, Arvo Kristiansson, Tomi Kuosmanen, Hannu Suni ja Marika Visakorpi. Mukana Jani Pirjon kuvaliivin kera.

Kinnulassa ja Kivijärvellä ehdokkaat Tomi Kuosmanen, Hannu Suni ja Marika Visakorpi. Mukana Jani Pirjon kuvaliivin kera.

Pihtiputaalla. Lettuteltta valmis, Tomi laittaa ehdokasliiviä päälleen.

Kinnulassa. Ensimmäiset odottamassa lettupannun lämpiämistä.

Kivijärvellä. Ensimmäiset letulla.

18.3.2019 KD Keski-Suomi kiertue Vaajakoskella ja Jyväskylän kävelykadulla

Jani oli tänään muiden KD-läisten mukana jakamassa vaalimateriaalia ja jutteli ihmisten kanssa niin, ettei muistanut ottaa yhteiskuvaa ehdokkaista teltalla :) Rairuohopussit loppuivat, Pirjon vaalitiimi jo toimitti niitä ja tikkuaskeja lisää.

Mukana ehdokkaat: Marika Visakorpi, Aira Korhonen ja Tomi Kuosmanen.

16.3.2019 KD Keski-Suomi Kauppakeskus Sepässä

Kauppakeskus Sepässä oli todella hyvä meininki - KD:n puheenjohtaja Sari Essayah piti kaksi puhetta, Rami Sipilä haastatteli ehdokkaita. Messuständillä kävi väkeä, rairuohon- ja auringonkukan siemeniä meni paljon. Pirjon tulitikkuaskit loppuivat kesken. Tikkuaskien tuotantoa on edelleen nostettava :)

Paikalla olleet ehdokkaat: Tapio Puolimatka, Arvo Kristiansson, Roosa-Maria Kauppinen, Hanna-Riikka Alasippola, Christa Dachauer, Tomi Kuosmanen, Aira Korhonen, Marika Visakorpi, Pirjo Merihonka sekä Risto Ojala.

Täällä enemmän kuvia: https://www.facebook.com/PirjoMerihonka2019

Pirjo Merihonka ja Kyösti Rahkonen

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah puhumassa

16.3.2019 Vaajakosken Talvikohinat

Talvikohinoilla ehdittiin olla reilu tunti, jonka aikana Pirjo jutteli monen kansalaisen kanssa. Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah piipahti paikalla.

Pirjo Merihonka ja Sari Essayah

Kohtaaminen

16.3.2019 Lettuteltta Muuramessa

KD Keski-Suomen lettuteltalla Muuramessa kävi paljon väkeä ja yllättävän moni viipyi pitkään Pirjon sekä muiden ehdokkaiden luona. Hienoja kohtaamisia äänestäjäkunnan kanssa ja hauskaa oli ehdokkaillakin keskenään :)

Paikalla olleet ehdokkaat: Tapio Puolimatka, Arvo Kristiansson, Hanna-Riikka Alasippola, Roosa-Maria Kauppinen, Marika Visakorpi, Aira Korhonen, Pirjo Merihonka, Tomi Kuosmanen sekä Risto Ojala (puuttuu kuvasta).

15.3.2019 Lettuteltta Keuruu K-Supermarket Järvituulen pihalla

K-Supermarket Järvituulen pihalla letut maittoivat ja juttu kulki. Puhuttiin asiaa sekä asian vierestä :) Paikalla olivat ehdokkaat Tomi Kuosmanen ja Riitta Ryynänen. Jani jakoi Pirjon vaalimateriaalia iin, että Pirjon tulitikkuaskit loppuivat kesken.

Jan-Henrik Merihonka, Riittä Ryynänen ja Tomi Kuosmanen

9.3.2019 Yhdessä enemmän -messut Saarijärvellä

Keski-Suomen KD-läisiä oli tänään Saarijärvellä Yhdessä Enemmän-messuilla. Teltalla kävi todella paljon väkeä ja oli hyvä pöhinä tunnista toiseen. Vaikka ilma oli jäätävän kylmä ja hyinen tuuli puhalsi, hytisten käytiin monet hyvät keskustelut. Lämpimän mielen takasi huippuporukka huippuasialla ja lettuteam Elisa & Tomi. Kiitos kaikille, jotka olivat mukana tekemässä tapahtumaa :)

Tässä ehdokkaat myös videolla :)

Alla kuvia, joissa ehdokkaat Arvo Kristiansson, Tomi Kuosmanen, Pirjo Merihonka ja Aira Korhonen.

Kansanedustajaehdokkaat Aira Korhonen, Arvo Kristiansson, Tomi Kuosmanen ja Pirjo Merihonka.

2.3.2019 Vaalipaneeli Kuhmoisten Kuhmolassa

Pirjolla oli tänään myös vaalipaneeli Kuhmoisten Kuhmolassa. Erikoinen tilaisuus siinä mielessä, että kaikki kysymykset tuli yleisöltä tai jopa ehdokkaalta joku kysymys. Mukava oli kuunnella Pirjon puheenvuoroja :) Mukana oli myös KD:n ehdokas Kuhmoisista eli Risto Ojala. Jämsäläisiä paneelissa oli myös Liike Nytin Seija El-Sayed, Keskustan Tarja Uusipaasto sekä Kokoomuksen Lotta Ahola.

2.3.2019 Pirjon kampanjan virallinen avajaistilaisuus

Tänään oli Pirjon vaalikampanjan virallinen startti Jämsän torilla. Kahvia meni niin, että piti kertaan hakea lisää. Sisaret olivat tehneet hyviä munkkeja ja pullia onneksi niin paljon, että ne riitti. Rairuoho- auringonkukansiemenpusseja meni monen monta ja tulitikut loppuivat kesken. Meillä oli paikallisosaston uusi teltta ensimmäistä kertaa käytössä, teltan harjakaiset oli siis samalla :) Hieno aamu oli! Kiitos kaikille jotka olitte mukana.

Pirjon esittely Jämsän Seudussa

Jämsän Seutu aloitti 1.3.2019 jämsäläisten ehdokkaiden esittelysarjan. Arpaonni asetti Pirjon ensimmäisenä estradille. Pirjo Merihonka (kd): "Jämsäläinen ääni kuuluu jämsäläisen suusta".

Kuvaaja: Pauliina Karjalainen/Jämsän Seutu​

16.2.2019 Boostia Jämsän Keskustaan -tapahtuma Forumissa

Jani oli Kyöstin kanssa Jämsän Forumissa Boostia Jämsän Keskustaan-tapahtumassa pitämässä Pirjoa sekä KD:tä esillä. Ehdokas itse oli flunssassa, joten Kyöstin kanssa pidettiin lippua korkealla. Nyt oli uudet rantaliput ja uusi messupöytä ensi kertaa käytössä. Kristillisdemokraatit ja Keskusta olivat ainoat puolueet paikalla edustettuina.

Väkeä tuli paikalle mukavasti ja monta hyvää keskusteluakin ehdittiin käydä. Kansanedustajiakin ilmestyi paikalle kun Keskustan kansanedustaja Aila Paloniemi tuli käymään heidän teltallaan ja myöhemmin Forumiin tupsahti myös ryhmä Sinisestä Tulevaisuudesta, mukanaan kansanedustaja Simon Elo.

Mukava päivä :) Toivottavasti Forumissa nähdään lisää samanlaisia tapahtumia Jämsää piristämässä.

Vaalipäällikön suositus näihin vaaleihin :) Pistä Pirjo asialle. Pohojalaiset kun koettaa tehdä hyvää, niin priimaa pakkaa tulla. Pirjo on Pohjois-Pohjanmaalta kotoisin.

Kyösti juttelee Keskustan kansanedustaja Aila Paloniemen kanssa.

Mitäs laitettais?

Viikko 7 2019

Pirjon vaalitiimin rakkaat sisaret ja veljet ahkeroivat toreilla ja turuilla jaettavia siemenpusseja. Sydämellinen kiitos. Ei voi kuin ihailla miten vuodesta toiseen jaksatte olla toiminnassa mukana, vaikka ikääkin koko ajan kertyy. Teissä on esimerkkiä meille nuoremmille :)

Viikko 6 2019

Tänään lauantaina Pirjon vaalikampanja alkoi Jämsän torilla. Jani oli räntäsateessa jakamassa siemenpusseja ja juttelemassa ihmisten kanssa. Flunssa yrittää puskea Pirjon päälle ja hän oli kotona lepäämässä.

Viikko 5 2019

Tällä viikolla on vielä työstetty paikallisosaston teltan painomateriaalia. Nyt ne ovat lähteneet painoon ja muutaman viikon päästä saadaan uusi teltta käyttöön. Olen tehnyt hankintoja Pirjon vaalikiertuetta varten sekä tehnyt kiertuekalenteria.

Aamulla kävin Jämsän torilla muissa asioissa. Yllätyin siitä, että torilla ei ollut ainuttakaan vaalitelttaa. Aika rauhallista vaalimeininki vielä tuntuu olevan. KD Keski-Suomen virallinen vaalistartti on 16.2.2019 klo 13-15 Jyväskylän Kauppakeskus Sepässä.

Viikko 4 2019

Tällä viikolla olen muuttanut valkopohjaisen lintutaustan näitä vaaleja varten Kristillisdemokraattien oranssin väriseksi. Olen järjestänyt sivuston sisältöä uudelleen sekä aloittanut Pirjon osion työstämisen.

Joulukuu 2018/Tammikuu 2019

Pirjon vaalitiimi on kokoontunut useampaan otteeseen suunnittelemaan vaalikampanjaa, aikatauluja sekä materiaaleja. Jani toimii Pirjon vaalipäällikkönä sekä juoksupoikana.